lauantai 26. huhtikuuta 2014

Mäntsälän match show

Heissan!

23.4 kerhomme vieraili Mäntsälässä järjestetyissä mätsäreissä. Tarkoitus oli, että tämä olisi yksi kerhokerta, mutta lopulta paikalle saapuivat vain Enni & Dali, Maija & Jippu, Anni Paxilla, minä & Nasu ja tietysti Mia ja Laura koirineen. No, näillä mentiin!

Oli kaunis ilta, aurinko paistoi eikä ollut kovin kylmä. Siis loistava mätsäri-sää. Enni ja Dali olivat ensimmäistä kertaa mätsäreissä, mutta Enni otti asian erittäin rauhallisesti. Myöskään Dalia ei tuntunut jännittävän. Itselläni oli kuudes mätsärikerta joten Nasu suhtautui kisoihin jo kohtuu hyvin. Konkareina Anni ja Maija nyt osasivat asian.

Paikalla oli useita kymmeniä koirakoita, joten aivan pienet kisat nämä eivät olleet. Oli erittäin hauska nähdä paljon erilaisia koiria. Kehiäkin oli useampia, joista jokainen sai valita omalle koiralleen sopivan.

Kisat menivät hyvin, sijoituksiakin tuli, tässä tulokset;

Senior handler
Mia 4.
Lauralle ei sijoitusta

Junior handler
Maija Jipulla 1.
Anni Paxilla 3.

Muut
Minä ja Nasu sekarotuisissa 4.
Liinu pun3
Jippu pun
Dali pun
Rimma pun

Kiitos Mia ja Laura, että saimme järjestettyä mukavan kisapäivän. Oli erittäin mukavaa!

-Pinja ja Nasu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti